HELIUUU TARINA
Rakkaudesta valokuvaamiseen.
Ostin ensimmäisen järjestelmäkameran lukiossa kaverien innoittamana. Kuvaamisesta en tiennyt vielä mitään, mutta kuljimme parhaan ystäväni kanssa seikkailunhaluisesti ympäri kotikylää kuvailemassa vuoroin toisiamme ja kaikkea visuaalisesti enemmän tai vähemmän inspiroivaa. Tuohon aikaan innostuin Macro-kuvaamisesta ja hankin ensimmäisen asiaankuuluvan objektiivin. Luonto näyttäytyi läheltä ennennäkemättömän kauniilta ja abstraktilta. Jäätynyt ikkuna kätki jäisen pinnan sisään aivan uuden maailman ja ilta-auringon valo särkyi kimaltelemaan leikitellen kultaisen hangen pinnalle.
Kipinä jonka valokuvatessa sain, jäi odottamaan oikeaa hetkeä roihahtaakseen sisäiseksi paloksi.
ELÄMÄ ON TUNTEITA
Elämä koostuu tuhansista tunteista. Herättää suurta hämmennystä tuntea vatsassa uuden elämän pienet potkaisut, kokea valtavaa kiitollisuutta ja onnea samalla kun suree vieressä hiipuvaa elämää. On lohdutonta ajatella, että nämä kaksi elämää eivät tule kohtaamaan. Ikkunan raosta näin aamuauringon, joka sytytti pihaverstaan ikkunalaudalla olleeseen kynttelikköön valon. Ilmassa oli lämmin ja suloinen kevään tunne. Oli hassua ajatella että vielä eilen satoi lunta.
On kliseistä sanoa että aikamme täällä on rajallista. Mutta tämän ymmärtäminen avaa silmät maailmalle.
Muistot ovat ainoa mitä meille tänne jää.
INSPIROIVA LUONTO
Luontoon ihminen on tervetullut rikkinäisenä, sydän pienistä paloista yhteen ommeltuna, silmät kyynelistä sumussa ja polvet kaatumisista mustelmilla. Luonto ei tuomitse tai vaadi mitään. Luonto on hyvä kuuntelemaan ja lohduttamaan. Joka kerta kun astuu sisään tähän parantavaan maailmaan, tulee ulos hieman ehjempänä.
Luonnossa ajattomasti kulkien voi havainnoida ympäristöä tarkemmin. Miten rauhoittavaa on aallon edestakainen liike rantahiekassa. Miten kauniisti ilta-auringon valo harsoaa puiden lomasta metsässä, luoden leikitteleviä varjoja mustikkamättäisiin. Miten eloisia ja riemastuttavia ääniä kesäyö on täynnä ja miten sykähdyttävän hiljaisia ovat tähtien peittämät kauniit talviyöt revontulien loisteessa, kuin luonto nukkuisi itsekin talviunta. Luonnon kauneus inspiroi alati tarttumaan kameraan, sillä haluan näyttää maailmalle miten lohdullisen kauniina nämä hetket itse koen. Valokuvauksesta muodostui nopeasti korjaava voima, kun tunteiden näyttäminen oli helpompaa kuvien muodossa.
Kun tartun kameraan heittäydyn tunteiden vietäviksi. En hiljennä tai pienennä itsessäni mitään, ajelehdin mukana ja kuuntelen mitä luonto minulle kuiskaa.
MIKSI VALOKUVAAN?
En ole valmis enkä toivottavasti koskaan tule olemaan. Olen keskeneräinen ja nautin matkasta. Intohimo ja rakkaus valokuvia kohtaan ajaa toistuvasti kehittämään taitojani. Haluan löytää uusia näkökulmia, tuoda kuviin enemmän tunteita, ikuistaa elämän kauniita hetkiä, juhlia elämää ja tallentaa kauniita muistoja rakkaistamme. Haluan että kuviani katsoessa tunteet välittyvät katsojalle.
Ehkä sinäkin suret ja saat kuvistani lohtua?
Ehkä tämä hetki, jossa tunsin hiljaisuuden ja rauhan ihollani, välittyy myös rauhan tunteena sinulle?
Ehkä tämä hellivä valo ja kuvasta hehkuva hyväksyntä kuiskaa vuorostaan sinulle; kaikki järjestyy.
Elämä on muistamisen arvoinen kaikkine pienine hetkineen.
